Ei voitoille hinnalla millä hyvänsä

Viime aikoina lasten ja nuorten kilpaurheilun ja harrastamisen turvallisuudesta on puhuttu runsaasti. Osallistuin vajaan kolmenkymmenen muun kirjoittajan kanssa Nuorisotutkimusseuran ”Siitä on pikemminkin vaiettu” Kirjoituksia kiusaamisesta, syrjinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa -kirjoituskokoelmaan, jossa tuotiin esiin Suomen urheilukulttuurin epäkohtia, vaikenemista, voiton tavoittelua hyvinvoinnin kustannuksella ja sitä, että lasten ja nuorten harrastaminen ei Suomessa ole kaikkialla turvallista. Tärkeä keskustelu on liikkeellä.

Aina kun puhumme oikeutetusti ongelmista, jää paljon hyvää tekemistä varjoon. Suurin osa suomalaisesta valmentamisesta ja harrastuspohjalta tehtävästä ohjaamisesta on hyvää ja kannustavaa. Tätä pyyteetöntä työtä tehdään valtavasti niin ammattilaisina kuin vapaaehtoisvoimin, jotta lapset ja nuoret kokisivat onnistumisen elämyksiä ja riemua, jotta he saisivat liikunnallisen elämäntavan pohjaksi koko elämälle.

Olen ollut yksi tästä suuresta massasta, joka on saanut urheilu-uran varrella tukea ja kannustusta valmentajiltaan. Yksikään ei koskaan ole käyttäytynyt minua kohtaan epäasiallisesti. Sen sijaan Päiviö Kantola, Hannu Kaikkonen, Jarmo Laakso ja Jyri Pelkonen ovat antaneet jatkoelämäänkin hyvinvoinnin aineksia esimerkiksi siihen, kuinka vastoinkäymisistä selvitään. Vaikka urallani saavutin maailmanmestaruuksia, onnistuin pari kertaa arvokisoissa tyrimään viestin – omista suorituksista nyt puhumattakaan!

Käytän edelleen elämässäni valmennuksessa saamiani oppeja. Huonosti menneen kisan jälkeen on käytävä hyvin ja huonosti menneet rastivälit läpi. On mietittävä tarkasti mikä johti huonoihin rastiväleihin, jotta seuraavassa kisassa tunnistaa paremmin jo virheen mahdollisuuden. On opittava virheistä ja niistä on päästävä yli. Lopuksi on iloittava hyvin menneistä väleistä ja otettava se muisto mukaan. Niin hyvistä kuin huonoista suorituksista on päästävä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Seuraava kilpailu ja uusi mahdollisuus onnistua on aina edessäpäin.

Urheilu-urastani sain oppeja myös valmentamiseen. Viidessä vuodessa ehdin itse valmentaa kahta yksilölajin urheilijaa ja yhtä naistiimiä. Parhaat tulokset tulivat samoilla metodeilla, joihin itse olin tottunut: keskityimme vahvistamaan vahvuuksia ja motivaatio kasvoi onnistumisista. Ennen valmentamaan ryhtymistä täytyy tietenkin olla tiedossa tavoitetaso mille valmennettava pyrkii. Harrastamista valmennetaan eri tavalla kuin MM-tasolle tähtääviä. Huipputasolle tähtääviltä ei tarvitse usein vaatia mitään. Täytyy ennemminkin auttaa asettamaan rajoja, tunnistamaan se, että nyt on tehty tarpeeksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on norjalaisurheilijoiden säännölliset terveystarkastukset ennen leirejä ja kisoja. Norjassa huippujen testeissä kotiin jäävät ne, jotka ovat liian kuormittuneessa tilassa ja joille kilpaileminen tai rankka leiritys voisivat olla terveydelle vaaraksi.

Norjasta on hyvä hakea oppia myös muissa käytänteissä, jotka Suomessa selvästi vaativat uudistamista. Meidän on mietittävä yhdessä Olympiakomitean, lajiliittojen, seurojen, SUEK:n, muiden urheilutoimijoiden sekä lasten ja nuorten hyvinvointiammattilaisten kanssa ainakin seuraavaa neljää kokonaisuutta:

  • Valmentamisen eettinen ohjeistus. Mikä on asiallista käytöstä valmentamisessa ja mikä ei?
  • Valmennuskulttuuri. Läpäiseekö eettinen toiminta jo eri lajien valmentajakoulutukset, tulisiko sitä lisätä ja tulisiko esimerkiksi tietyistä osioista saada sertifioinnit ammattivalmentamista varten?
  • Kurinpitotoiminta. Toiminnan arviointi ja sanktiointi ei ole Suomessa järjestäytynyttä. Joissain lajiliitoissa on kurinpitoelin, toisissa ei. Olisiko Suomeen luotava yhteinen kurinpitotoiminta ja -sääntely, joka läpäisisi koko kilpaurheilun ja harrastamisen kentän?
  • Lasten, nuorten ja perheiden kuuleminen. Toiminnan arviointi ja epäkohtien tunnistaminen vaativat palautekulttuurin kehittämistä.

Nämä neljä kokonaisuutta ovat nousseet esiin keskusteluissamme Suomen urheilun eettisen keskuksen ja Olympiakomitean kanssa. Tältä pohjalta olen järjestämässä 18.3. pyöreän pöydän keskustelun lasten ja nuorten urheilun ja hyvinvoinnin asiantuntijoille. Tällä keskustelulla haluan vahvistaa yhteistä sitoutumista turvalliseen harrastamiseen ja hyvien käytäntöjen jakamiseen urheilun kentällä.

Iloitaan kaikesta hyvästä mitä meillä urheilun ja liikunnan alalla on, mutta ei ummisteta silmiämme siltä, mikä on lapselle ja nuorelle haitaksi. Omasta kokemuksesta uskon ja tiedän, että hyvänkin kauttakin voi menestyä. Kaiken harrastamisen ja kilpaurheilun lähtökohtana tulee olla lasten ja nuorten hyvinvointi. Vain tätä kautta toteutuneet voitot ja menestys ovat hurrausten arvoisia.