Joulurauhaa koulun ja kirkon suhteisiin

Kir­kon ja kou­lun yh­teis­työs­tä on käy­ty kes­kus­te­lua jo use­am­man päi­vän ajan. Mikä on so­pi­vaa ja kuka mää­rää so­pi­vai­suu­den ra­jat ja ovat­ko ra­jat kai­kil­le sel­vät ja yh­tei­ses­ti ja­e­tut.

KES­KUS­TE­LUN sy­tyk­kee­nä toi­mi edus­kun­nan apu­lai­soi­keu­sa­si­a­mie­hen an­ta­ma rat­kai­su yk­sit­täi­sen kou­lun jou­lu­juh­las­ta teh­tyyn kan­te­luun.

Tun­tei­ta nos­tat­ta­nut­ta rat­kai­sua jou­dut­tiin kom­men­toi­maan leh­ti­tie­to­jen va­ras­sa, kos­ka jos­tain syys­tä pää­tös­tä ei jul­kis­tet­tu avoi­mes­ti. Kes­kus­te­lu läh­ti vel­lo­maan asi­as­ta ja tun­tees­ta toi­seen. Jou­lu­rau­han si­jaan mo­nien mie­leen is­ki jou­lu­hä­tä ja iso häm­men­nys – liit­tyy­hän jou­luun meil­lä pal­jon muis­to­ja, tun­tei­ta ja odo­tuk­sia.

Jou­lu tu­lee tä­nä­kin vuon­na. Kris­til­li­nen pe­rin­ne on edel­leen erot­ta­ma­ton osa kult­tuu­ri­am­me. Sitä ei ole ku­kaan kiis­tä­nyt, ei­kä se ole ka­to­a­mas­sa min­ne­kään.

Yh­teys on vah­va, vaik­ka val­ti­on­kirk­ko­jär­jes­tel­mä on pu­ret­tu Suo­mes­sa jo 1800-lu­vul­la. Ev.lut. kirk­ko it­se tun­nis­taa omak­seen kan­san­kirk­ko­ni­mi­tyk­sen. Kan­san­kirk­koon kuu­luu enem­mis­tö suo­ma­lai­sis­ta, se hoi­taa mo­nia mer­kit­tä­viä yh­teis­kun­nal­li­sia teh­tä­viä ja lu­te­ri­lai­nen kult­tuu­ri nä­kyy suo­ma­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa.

Lä­hei­nen­kin suh­de kai­paa sel­kei­tä roo­le­ja ja oh­jei­ta ar­keen. On tär­ke­ää, et­tä kir­kon ja kou­lun yh­teis­työ­tä oh­ji­taan sel­ke­äl­lä ta­val­la. Ja et­tä näi­tä Ope­tus­hal­li­tuk­sen ja Kirk­ko­hal­li­tuk­sen oh­jei­ta nou­da­te­taan. Tämä on sekä kir­kon, op­pi­lai­den, kou­lu­jen et­tä koko yh­teis­kun­nan etu.

NYT KUN apu­lai­soi­keu­sa­si­a­mie­hen pää­tös on ol­lut näh­tä­vil­lä, kes­kei­set ha­vain­not sii­tä ovat seu­raa­vat:

Ope­tuk­seen kuu­lu­va lu­ku­vuo­den päät­tä­vä jou­lu­juh­la ei voi ol­la tun­nus­tuk­sel­li­nen. Tun­nus­tuk­sel­li­suu­den raja täyt­tyy, kun juh­lan si­säl­tö on mer­ki­tyk­sel­li­ses­ti us­kon­nol­li­nen. Yk­sit­täis­ten vir­sien, ku­va­el­mien, evan­ke­liu­min tai mui­den us­kon­nol­lis­ten tra­di­ti­oi­den esit­tä­mi­nen ei täy­tä tun­nus­tuk­sel­li­suu­den piir­tei­tä.

Tun­nus­tuk­sel­li­nen ti­lai­suus on jou­lu­kirk­ko. Jou­lu­kirk­ko­ja voi­daan jär­jes­tää kou­lu­lai­sil­le, kun­han ky­sees­sä ei ole koko kou­lun yh­tei­nen juh­la ja kun­han ti­lai­suu­des­ta on sel­ke­äs­ti vies­tit­ty van­hem­mil­le sekä op­pi­lail­le.

Jou­lu­kirk­ko on va­paa­eh­toi­nen ja vaih­to­eh­toi­nen ti­lai­suus sil­le pi­tää ol­la jär­jes­tet­ty­nä. Täs­sä lin­jauk­ses­sa ei ole mi­tään uut­ta, täl­tä poh­jal­ta kou­lu­ja on neu­vot­tu jo ai­em­min­kin toi­mi­maan. Ja näin on var­mas­ti suu­rin osa kou­luis­ta toi­mi­nut­kin.

OI­KEU­SA­SI­A­MIES kat­soo kui­ten­kin yl­lät­tä­en myös, et­tä kirk­ko­ti­la it­ses­sään oli­si on­gel­mal­li­nen kou­lun yh­tei­sen juh­lan jär­jes­tä­mi­seen. Mitä tar­koit­taa on­gel­mal­li­nen – on­ko se kiel­to vai­ko vain ke­ho­tus eri­tyi­seen tark­kaa­vai­suu­teen?

Kirk­ko it­se pu­kee mi­nus­ta kau­niis­ti sa­noik­si sen, mi­ten se ajat­te­lee kirk­ko­ra­ken­nuk­sen ole­van kou­lu­lais­ten juh­la­käy­tös­sä: ”Läh­tö­koh­tai­ses­ti ajat­te­lem­me, et­tä kirk­ko­ti­la so­vel­tuu kai­kil­le op­pi­lail­le juh­la­käyt­töön kun­ni­oit­ta­en kaik­kien yh­den­ver­tai­suut­ta, eri us­kon­to­jen mo­ni­nai­suut­ta ja mo­ni­kult­tuu­ri­suut­ta sekä kirk­ko­ti­lan py­hyyt­tä. Juh­lan si­säl­tö on rat­kai­se­va te­ki­jä.”

Edus­kun­nan pe­rus­tus­la­ki­va­li­o­kun­ta on lin­jan­nut kirk­ko­jen ja kou­lu­jen yh­teis­työ­tä – ai­em­pien vuo­sien Su­vi­vir­si-häm­min­ki saa­tiin sitä kaut­ta rai­teil­leen. Ja näyt­tää sil­tä, et­tä pe­rus­tus­la­ki­va­li­o­kun­ta pää­see tä­män ai­heen pa­riin uu­dem­man ker­ran lin­jaa­maan sitä, voi­ko kir­kos­sa pi­tää jou­lu­juh­lia ja lak­ki­ai­sia.

Kirk­ko tar­jo­aa ti­lo­jaan käyt­töön mo­nen­lai­siin ta­pah­tu­miin, jois­sa ei ole hen­gel­lis­tä si­säl­töä. Kirk­ko­ti­lat ovat usein paik­ka­kun­nan isoim­pia ja hie­noim­pia ti­lo­ja ja sik­si on­kin hie­noa, et­tä nii­tä voi­daan käyt­tää myös esi­mer­kik­si kon­sert­tei­hin ja mui­hin ylei­sö­ti­lai­suuk­siin.

Toi­von et­tä kirk­ko us­kal­taa jat­kos­sa­kin ol­la avoin ja et­tä kirk­koon us­kal­le­taan men­nä. Kan­san­kirk­kom­me on meil­le ar­vo­kas ja tär­keä ja hyvä suh­de on huo­len­pi­don ar­voi­nen.

US­KON­NON­VA­PAUS on pe­rus­tus­lail­li­nen oi­keus ja sii­tä huo­leh­ti­mi­nen on tär­keä osa val­ti­on suh­det­ta niin kan­san­kirk­koom­me kuin kaik­kiin mui­hin kirk­koi­hin ja kat­so­muk­siin. Us­kon­non­va­paus tar­koit­taa va­paut­ta har­joit­taa tai ol­la har­joit­ta­mat­ta us­kon­toa. Us­kon­non­va­pau­den to­teu­tu­mis­ta on seu­rat­ta­va ja kes­kus­te­lut on voi­ta­va käy­dä asi­al­li­ses­ti, kun­ni­oit­ta­vas­ti ja rat­kai­su­ha­kui­ses­ti.

Kaik­kien kan­nal­ta on tär­ke­ää, et­tä yh­teis­työ kir­kon ja kou­lun vä­lil­lä on sel­ke­ää ja avoin­ta. Vii­kon­lop­pu­na lei­mah­ta­nut kes­kus­te­lu toi­von mu­kaan lo­pul­ta sel­keyt­tää lin­jauk­sia.

Oman us­kon­non ja mui­den us­kon­to­jen mer­ki­tyk­sen ym­mär­tä­mi­nen on tar­peel­li­nen kan­sa­lais­tai­to. Sii­tä tä­mä­kin kes­kus­te­lu on hyvä esi­merk­ki.

Julkaistu Suomenmaassa 12.11.2019