Kannanotto: Ilmaston lämpenemisen hidastaminen vaatii yhteistyötä ja kestäviä ratkaisuja

Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi eilen maanantaina laajan raportin koskien ilmaston lämpenemisen kehitystä ja sen rajaamista 1,5 asteeseen.Raportin mukaan ilmaston lämpenemisen rajoittamisen 1,5 asteeseen on edelleen mahdollista.

-Tämä on erittäin positiivinen uutinen, joka antaa meille toivoa. Samalla raportti kuitenkin herättää varmasti viimeisenkin epäilijän siitä, että nykytoimet eivät riitä rajoittamaan lämpenemistä 1,5 asteeseen, vaan meidän on ryhdyttävä järeämpiin toimiin. Tällä hetkellä ihmiskunta on valitettavasti matkalla jopa kohti 3 asteen lämpenemistä, mikä toteutuessaan olisi valtava katastrofi ihmisille, eläinkunnalle ja koko maapallolle. Myös jo 2 asteen  keskilämpötilan nousun seuraukset ovat huomattavasti rajummat kuin puolentoista asteen – siksi olisi elintärkeää, että kykenemme nyt vähentämään nopealla aikataululla päästöjä,  toteaa keskustan kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen ja keskustan ilmasto-,energia- ja ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Hanna Kosonen.

-Saastuttavimmat fossiiliset energiamuodot ja niistä luopuminen on ilmastopolitiikan yksi keskeisin kysymys. Suomi on keskustalaisen ympäristöministerin johdolla tehnyt päätöksen kivihiilen polton lopettamisesta. Tämä on oikea suunta ja toivon, että muutkin Euroopan maat seuraavat pikapuolin perässä, Kosonen sanoo.

-Ilmastonmuutoksen hidastaminen vaatii maailmanlaajuista yhteistyötä niin maiden, kaupunkien, järjestöjen kuin tavallisten ihmisten välillä.   EU:n on tarkasteltava ilmastotoimia uudelleen seuraavan komission kaudella. Tämä saattaa tulla ajankohtaiseksi jo Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden aikana heti ensi toukokuun Euroopan parlamentin vaalien jälkeen. Suomella on hyvä mahdollisuus toimia tässä kirittäjänä samaan tapaan kuin tämä hallitus on toiminut  – edistyksellisenä ilmastopolitiikka tekevänä maana voimme toimia muille mallina ja kannustajana, Kosonen sanoo.

Liikenteen päästöt ovat merkittävä osa kaikista kasvihuonepäästöistä ja toisaalta liikenteessä on parhaat mahdollisuudet vähentää päästöjä tehokkaasti.  Vähähiiliseen liikenteen siirtymisessä Suomella on isot mahdollisuudet sähköistämisessä ja biokaasun kehityksessä.

-Mielestäni on tärkeää, että päästöjä ei pelkästään vähennetä, vaan että ilmakehän hiiltä myös sidotaan. Keskeisessä roolissa tässä on metsittäminen ja puurakentaminen, jota hallitus on edistänyt voimakkaasti. Puurakennukset sitovat hiiltä vuosikymmeniksi ja ovat myös rakennusvaiheessa ilmastoystävällisiä, Kosonen toteaa.

-Selvää on, että meidän on ryhdyttävä entistä voimakkaampiin ilmastotoimiin ihmiskunnan ja maapallon pelastamiseksi. Samalla on huomioitava energiajärjestelmän toimivuuden takaaminen ja erilaiset haasteet kuten huoltovarmuus ja energiaomavaraisuus. Jokaisella meistä on vastuu ilmastosta ja omassa arjessa voi myös pienillä valinnoilla ja teoilla vaikuttaa paljon, Kosonen sanoo.

Lisätietoja:

Kansanedustaja Hanna Kosonen

040 717 1114

10.10.2018 | |