Tiedote 20.9.2018: Keskustan Hanna Kosonen hakee jatkoa kansanedustajana

Julkaistavissa heti

Keskustan Hanna Kosonen hakee jatkoa kansanedustajana

Keskustan Hanna Kosonen hakee jatkoa Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajana. Savonlinnalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Hanna Kosonen toimii keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ja eduskunnan ympäristö- ja sivistysvaliokunnissa. Filosofian maisteri Kosonen on myös Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

– Lähdin viisi vuotta sitten politiikkaan hoitamaan yhteisiä asioita. Sitä politiikka on minulle edelleen. Teot toteutuvat vain yhdessä. Haluan jatkaa tätä kestävyysurheilua ympäristön, koulutuksen ja yhdenvertaisuuden puolesta, Kosonen sanoo. – Politiikka on sitkeyslaji, jossa pitää katsoa eteenpäin. Tulevaisuuden suuria haasteita ovat esimerkiksi ratkaisujen löytäminen alueiden voimavarojen vahvistamiseen, suomalaisen koulutuksen menestystarinan jatkamiseen sekä ilmastonmuutokseen.

Keskustan Moinsalmi-Pellossalon paikallisyhdistys esittää Hanna Kososta Kaakkois-Suomen vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Kosonen sai vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 6600 ääntä ja nousi eduskuntaan ensi yrittämällä. Keskustan Itä-Savon piiri päättää ehdokkaiden asettamisesta marraskuussa.

Lisätietoja: Hanna Kosonen, 040 717 1114