Kolumni: Jotta saisimme jatkossakin kuulla Porilaisten marssin

Penkkiurheilijaa on viime viikkoina hemmoteltu: oli suunnistuksen MM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja ”super-EM-kisat”, joissa oli mukana lajeja uinnista golfin ja triathlonin kautta BMX-pyöräilyyn. Suomalaismenestystäkin saatiin. Erityisesti suunnistaja Marika Teinin MM-hopea ilahdutti.

Menestys ei ole ollut kuitenkaan sitä, mitä toivottiin. Yksittäisten syyllisten etsiminen on tässäkin kohtaa ajanhukkaa. Lukuisat tehdyt selvitykset kertovat kyllä, mitä pitäisi tehdä toisin. Huippu-urheilussa ei auta kuin pitkäjänteinen työ, jossa urheilijoiden polut ovat kunnossa vauvasta lähtien. Monessa lajissa Suomessa esimerkiksi niin urheilijat, valmentajat kuin muutkin tukijoukot tekevät työtään harrastepohjalta, vaikka ammattilaisuus on ainut tie huipputuloksiin.

Minulta kysyttiin urheiluaikoinani, mitä aion tehdä isona. Edelleen sama kysymys urheilijoille toistuu. Se kertoo valitettavasti yhteiskunnan arvostuksesta, vaikka tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on kiinnostunut suomalaisten menestyksestä arvokisoissa. Työ ei ole mikään aivan tavanomainen työ, mutta vaatii tekijältä jokaisen solun mukanaoloa. Töissä ollaan 24/7/365. Muutaman menestyneen huipun takana on suuri joukko urheilijoita, jotka eivät koskaan tv-ruudulla haastatteluja tarjoa. Tuo joukko on välttämätön, jotta Porilaisten marssi nostattaisi ihokarvoja pystyyn jatkossakin.

Syksyllä eduskunta keskustelee Suomen ensimmäisestä liikuntapoliittisesta selonteosta, jossa pohditaan niin huippu-urheilun kuin arkiliikunnan tulevaisuutta. Huippu-urheilu ja urheilutapahtumat tuottavat iloa ja hyötyä sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Urheilu opettaa elämänhallintataitoja, rakentaa yhteisöllisyyttä ja vahvistaa kansallista identiteettiä. Suomi on jäänyt kansainvälisesti jälkeen huippu-urheilun tukemisessa ja tuloksissa, mutta toisaalta kansantaloutemme painii koko ajan kasvavan liikkumattomuusongelman kanssa.

UKK-instituutin koordinoiman selvityksen mukaan suomalaisten vähäinen liikunta, runsas istuminen ja huono kunto aiheuttavat yhteiskunnalle jopa yli seitsemän miljardin euron vuotuiset kustannukset. Huolestuttavaa on, että kustannukset kasvavat vuosittain väestön ikääntymisen ja sairastavuuden kasvun takia. Liikuntaan kannattaisi panostaa reilusti, sillä panostus maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Satsaukset tulisi aloittaa neuvoloiden elintapaohjauksesta. Hallituksen Liikkuva koulu -kärkihanke on tuonut tunnin liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään osana eri oppiaineita. Sama konsepti kannattaa vakiinnuttaa käyttöön myös päiväkoteihin, toiselle asteelle ja korkeakouluihin. Yleislisenssi mahdollistaisi lasten ja nuorten eri lajien kokeilun seuroissa. Kilpaurheilua voi tukea perustamalla lisää urheilukouluja, -lukioita ja -akatemioita, jotta eri puolilla Suomea nuorilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet käydä koulua ja urheilla samanaikaisesti. Huippu-urheilun tukea kannattaa kohdistaa erityisesti urheilijan uran alkuvaiheeseen.

Kuntoliikunta ja huippu-urheilu tukevat toisiaan. Kun lapset pienestä pitäen oppivat liikunnallisen elämäntavan, heistä tulee hyvävointisia aikuisia ja kansantalous kiittää. Muutamista lapsista taas tulee seuraavia marikateinejä ja anttiruuskasia, jotka puolestaan innostavat aina uutta sukupolvea liikunnan riemujen pariin. Lopputuloksena kaikki voittavat, yksilöt ja yhteiskunta.

Kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.), Savonlinna

Kirjoitus on julkaistu alunperin 14.8.2018 Itä-Savon ja Länsi-Savon Puheenvuoro-palstalla.