Vastine Hautalalle: Tavoitteena reilu peli EU:n metsäpolitiikassakin

Julkaistu 13.10. Itä-Savossa

Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala (vihr.) luonnehti 5.10. Itä-Savossa ja Länsi-Savossa maamme hallituksen edunvalvontaa EU:n metsienkäyttöpäätöksissä silmänkääntötempuksi ja antoi myös olettaa, että Suomen hallitus torjuisi tutkijapuheenvuoroja tai ei toimisi riittävästi ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Niin maamme hallitus kuin tutkijat ovat laajassa rintamassa samaa mieltä siitä, että metsät sitovat hiiltä ja toimivat tärkeänä hiilinieluna ilmastonmuutosta vastaan. On selvää, että maailmassa on pidettävä huolta hiilinieluista, löydettävä yhteisesti ratkaisuja metsien kestävälle käytölle ja siirryttävä tuottamaan mahdollisimman pitkäkestoisia puutuotteita.

Maamme hallitus on vauhdittanut pitkäkestoisiin puutuotteisiin kuten puurakentamiseen siirtymistä lukuisilla normienpurkutoimilla ja investointituilla, mikä näkyy alan merkittävinä investointeina sekä uusina työpaikkoina ympäri Suomea, myös Etelä-Savossa. Siltä osin olemme Hautalan kanssa samoilla linjoilla.

Eri mieltä olen kuitenkin vahvasti neljän europarlamentaarikon mukaan lukien Hautalan äänestyspäätöksestä Lulucf- eli maankäyttödirektiivissä. Selvennän vielä, mistä tässä äänestyksessä oli kyse.

Hautala käytännössä äänesti sellaisen poliittisen päätöksen puolesta, jossa metsienkäyttöä olisi vertailtu menneisiin vuosiin. Eri mailla se tarkoittaisi hyvin erilaista kohtelua laskennallisten päästöjen osalta.

Suomi on Euroopan metsäisin maa 76 prosentin metsäosuudella pinta-alasta – käytännössä yksi iso metsä, jossa kaikki mahdollinen maa on jo metsitetty. Hautala äänesti sen puolesta, että meitä rangaistaisiin metsäisyydestämme sekä aiemmista hyvistä teoistamme metsähiilinielun kasvattamiseksi, koska esimerkiksi kaikki uusi rakentaminen vähentää metsiämme historialliseen vertailuajankohtaan nähden.

Lisäksi Hautala käytännössä äänesti sen puolesta, että tällä hetkellä metsättömät kitumaamme kuten tunturialueet tulisi metsittää, vaikka todellisuudessa näiden alueiden metsittäminen ei ole mahdollista. Jos ja kun näissä toimenpiteissä ei olisi onnistuttu, Suomi olisi joutunut kohtuuttomaksi maksajaksi päästökaupassa.

Hautala mainitsee uhkakuvana ”valtavat lisähakkuut” Suomessa. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen Ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan totuus voi kuitenkin olla, ettei hakkuupinta-alojen tarvitse juurikaan nousta nykyisestä, kunhan metsänhoitotyöt tehdään ajallaan. Hakkuut painottuvat todennäköisesti runsaspuustoisiin kohteisiin ja koska ainespuun määrä metsissä on lisääntynyt metsänhoidon myötä, puuta saadaan enemmän hehtaaria kohti kuin menneinä vuosikymmeninä.

Puunkäyttötavoite on linjattu edellisen hallituksen, jossa myös vihreät olivat mukana, siunaaman metsästrategian sekä metsäteollisuuden investointisuunnitelmien perusteella. Tavoite jää edelleen kauas Ruotsin monivuotisista hakkuumääristä.

Yhteispohjoismainen tutkimus on arvioinut, että metsäteollisuuden investoinnit kohdentuisivat vaihtoehtoisesti erityisesti Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan, mikäli ne eivät Euroopassa toteudu. Mietityttää toki, onko Etelä-Amerikan metsänhoito sittenkään niin kestävällä tolalla, kuin se Suomessa on.

Hautalan joukkue oli sillä tavalla yksin äänestyspäätöksessään, että esimerkiksi Ruotsin vihreät äänestivät Suomen sekä kymmenen muun metsäisen maan kannattaman vaihtoehdon puolesta.

Lopuksi Hautala väittää, että läpi ajettu päätös ottaisi ilmastonmuutoksen metsänhoidossa vakavasti vasta 2050. Häneltä unohtuu, että Suomi on ottanut ilmastonmuutoksen vakavasti 1970-luvulta lähtien kasvattaen hiilinielujaan 50 prosenttia. Mielestäni on vain reilua ja järkevää, että tämä jo tehty työ otetaan huomioon. Ilmastonmuutos vaatii järeitä toimia, ja Suomen toimet ovat Ruotsin ohella Euroopan kunnianhimoisimmat.

Hanna Kosonen
Kansanedustaja (kesk.)
Savonlinna