Vielä vuosi sitten olisi kuulostanut erikoiselle tosiasia, että venäläiset joukot Krimillä ja Itä-Ukrainassa vaikuttavat maakuntamme maatalousyrittäjien saappaiden painoon.
Euroopan suurin häviäjä elintarvikealalla Ukrainan kriisissä on Valio. Valion varjoon jäävät kuitenkin tuhannet pienyrittäjät kuten maidon-, lihan-, vihannesten- ja hedelmientuottajat, kalastajat, meijerit, juustolat, ruoanjalostajat sekä kuljetusalan yritykset.
22.9. Itä-Savossa nostettiin esiin Etelä-Savon 500 maitotilan ahdinkoa. Etelä-Savon maatalouden myyntituloista 60 prosenttia tulee maidosta. Maatalouskomissaari Dacian Ciolos vieraili äskettäin Suomessa ja lupasi EU:lta helpottavia toimenpiteitä maatalousyrittäjille. Korvaukset eivät kuitenkaan tule kattamaan yrittäjien menetyksiä.
Ensiksi kriisi koskettaa koko Euroopassa yli viiden miljardin euron markkinaa. Esimerkiksi maitoalan korvauksiin täytyy käyttää uutta maatalouskriisirahastoa, joka kokonaisuudessaan on vuosittain vain 420 miljoonan euron suuruinen. Muitakin toimenpiteitä komissaari Ciolos lupasi, mutta tällaiseen kriisiin EU:ssa ei ole varauduttu. Rahat eivät millään riitä kaikille tilanteesta kärsiville.
Toiseksi kun rahaa on vähän, täytyy EU:ssa tehdä valintoja. Valintoja on itse asiassa jo tehty, sillä eteläeurooppalaiset viljelijät saivat heti pakotteiden voimaan astuttua korvauksia pilaantuvista hedelmistä.
Edunvalvojamme voisivat ottaa mallia hedelmänviljelijöiden lisäksi vaikkapa ranskalaisista, jotka ehdottivat EU:lle kahden Venäjälle valmistetun lentotukialuksen ostoa. En ihmettelisi, vaikka EU saisikin kohta oman pienen laivastonsa.
Elokuussa maitohaaste kiersi sosiaalisessa mediassa. Jatkan haastetta täällä painetuilla sivuilla. Nyt jos koskaan on aika suosia suomalaisia tuotteita. Tuskin haluamme, että sukutilat kaatuvat ja ettei hyllystä enää löydy suomalaisia maataloustuotteita.
Kirjoitus julkaistu Itä-Savon mielipideosastolla 1.10.2014
| 1.10.2014 | |