Eduskunnan joululahjarahoja Savonlinnaan

Tiedote 11.12.2020

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintö ensi vuoden budjetista on valmistunut 11.12.2020. Perinteiseen tapaan valtiovarainvaliokunta on päättänyt hallituksen eduskunnalle antamaa talousarvioesitystä täydentävän jakovaran eli niin kutsuttujen eduskunnan joululahjarahojen käyttökohteista.

Jakovara oli tänä vuonna yhteensä 40 miljoonaa euroa. Yleensä jakovaran avulla tuetaan kohteita, jotka eivät muutoin ole sopineet valtion budjettiin aiemmassa valmistelussa. Joululahjarahoja on kohdistettu eri puolille maata useisiin hyviin tarkoituksiin kuten moniin liikennehankkeisiin.

Savonlinnaan Anttola-Kulennoinen-välin pyörätiehen on joululahjarahoista varattu 600 000 euroa. Kevyen liikenteen uudet järjestelyt ovat toivottu parannus ja parantavat alueen asukkaiden arjen liikkumismahdollisuuksia.

– On todella hienoa, että vilkkaasti liikennöidyn 14-tien kevyen liikenteen väylälle saadaan jatkoa. Pian pyöräilijöiden ja rullaluistelijoiden sekä muiden liikkujien turvallisuus on taattu aina Savonlinnan keskustasta Kulennoisten risteykseen asti, iloitsee savonlinnalainen kansanedustaja Hanna Kosonen.

Saimaan saamiseen Unescon luonnonperintökohteeksi kohdistetaan 100 000 euroa. Suomi aikoo esittää Saimaan norppasaaristoja Unescon luonnonperintökohteeksi, ja varsinainen päätös maailmanperintökomiteassa asiasta tullaan tavoiteaikataulun mukaan tekemään vuonna 2024.

– 100 000 eurosta 70 000 euroa menee Hytermän kivirakenteiden kunnostukseen ja 30 000 euroa luonto- ja museokeskus Riihisaaren näyttelyn muutostöihin. Nämä ovat askeleita kohti Unescon maailmanperintökohteeksi pääsemistä, sanoo Kosonen.

Kosonen iloitsee erityisesti myös nuorten yrittäjyys-, talous- ja työelämätaitojen edistämiseen varatusta puolesta miljoonasta eurosta. Lisäksi Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden kehityshankkeisiin osoitettiin 0,1 miljoonaa euroa.

– Nuorissa on tulevaisuus ja yritykset ovat hyvinvointimme perusta. Yrittäjätaidot ja ymmärrys yritystoiminnasta on hyvä rakentaa jo nuorella iällä. Talous- ja työelämätaitoja tarvitsee jokainen ja taitoja tarvitaan, jotta ylivelkaantumista saadaan vähennettyä ja työssä viihdyttyä, sanoo Kosonen.

11.12.2020 | |