Euroopan unionin perussopimuksen mukaan metsät kuuluvat kansalliseen päätäntävaltaan. Viimeisten vuosien aikana ote EU:ssa on kuitenkin metsäsääntelyn osalta tiukentunut. Tämä on helposti huomattavissa erityisesti eduskuntaan saapuvasta unionin energia-, ilmasto- ja kestävyyssääntelystä.
Sääntely ei ainoastaan liippaa metsien kansallista päätäntävaltaa, vaan anastaa sen itselleen esimerkiksi koko ajan lisääntyvien delegoitujen säännösten avulla, joissa valta käytännössä luovutetaan komissiolle.
Ongelmia vallan anastamisessa on monia. Ensinnäkin anastamisesta ei puhuta suoraan, vaan toistellaan metsäsääntelyn kuuluvan kansalliseen päätäntävaltaan. Jos kuitenkin EU on kiistatta tunkeutunut kansallisen päätäntävallan alueelle ja samalla toimii vastoin perussopimustaan, niin eikö olisi aika alkaa puhua asiasta oikeilla nimillä?
Toinen ongelma on, että ehkäpä kylkiäisinä edelliselle. Sääntelyä valmistelevassa Euroopan komissiossa ei ole metsätieteellistä osaamista, vaan metsiin liittyvät kokonaisuudet kulkevat ympäristö- ja ekologia-asiantuntijoiden kautta. Toki monenlaista asiantuntemusta tarvitaan kokonaisuuksia ratkoessa, mutta on perin kummallista, ettei metsäasiantuntijoita ole rekrytoitu komissioon.
Kolmas ongelma on, ettei kukaan koordinoi unionin metsäsääntelyä. Tosiasiassa esimerkiksi Euroopan unionin Fit for 55 -ilmastopaketissakaan ei eri palasten osasia oltu soviteltu yhteen, mutta metsäsääntelyssä koordinoinnin puute näkyy todella räikeästi. Ensin päätetään yhdessä direktiivissä toista ja kohta ihan muuta toisessa paketissa. Tavoite voi olla kannatettava, mutta keinot vievät ihan jonnekin muualle.
Olisi korkea aika saada Euroopan komissioon niin metsätieteellistä osaamista kuin metsäsääntelyn koordinointiakin. Tätä Suomen olisi syytä edistää muiden metsämaiden kanssa. Pään pistäminen pusikkoon ja kansallisen päätäntävallan toistelu ei enää auta.