Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut teattereiden ja orkestereiden ensi vuoden valtionosuudet. On epäreilua asettaa kulttuurikenttää vastakkain, mutta näin ministeriö on päättänyt tehdä leikkaamalla toisilta enemmän kuin toisilta.
Kaupunginteattereissa yli kymmenen prosenttia lähtee Kuopion, Varkauden, Mikkelin, Savonlinnan, Kouvolan, Lappeenrannan, Kokkolan ja Hämeenlinnan teattereilta, sekä esimerkiksi Komediateatterilta. Imatraltakin lähtee yli yhdeksän prosenttia. Säästöjen osuminen Itäiseen Suomeen ei varsinaisesti naurata.
Pienellä pääsivät – eivätkä ollenkaan yllättäen – ruotsinkieliset teatterit. Myös tanssi- ja lastenteatterit voivat huohtaa. Turun, Helsingin, Tampereen, Oulun, Lahden ja Espoon kaupunginteatterit selvisivät alle seitsemän prosentin leikkauksilla, mikä toki heidänkin budjeteissa tarkoittaa ohjelmiston kapenemista.
Orkesteripuolella Helsingin Kaupunginorkesteria on aina arvostettu rahoituksessa korkealle, kuten myös Turkua. Joka tapauksessa vapaan kentän orkesterit saivat lisää rahoitusta ja kaupunginorkestereilta otettiin pois. Kymmenestä vapaan kentän toimijasta kuusi sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Eniten säästettiin suhteessa Kemiltä ja Savonlinnalta.
Kulttuurilaitosten tilannetta ei paranna kulttuuripalveluiden arvonlisäveron nosto kymmenestä neljääntoista, eikä itäisessä Suomessa kuntien haastava tilanne. Oikeudenmukaista helpotusta toivottiin kuntien valtionosuusuudistuksesta, mutta hallitus siirsi sitä vuodella ja samalla tulonsiirto itäisestä Suomesta kasvukeskuksiin jatkuu vähintään yhden ylimääräisen vuoden.
Taidelaitoksissa tehdään jo nyt pienellä rahalla merkittävää työtä, eräänkin kaupunginteatterin suositun esityksen lavastus toteutettiin 1500 eurolla. Hyvin pian monessa kulttuurilaitoksessa säästäminen kuitenkin muuttuu mahdottomaksi.
Leikkauksissa näyttää toteutuvan valitettavasti hallituksen linja, joka toteutuu leikkauksissa ja panostuksissa kaikilla muillakin aloilla. Itäiseen Suomeen osuu monelta suunnalta, mutta toisaalle ei osu mikään.
Hanna Kosonen (kesk)
Savonlinna
Markku Siponen (kesk)
Kiuruvesi