Olen ympäristövaliokunnan jäsen, sivistysvaliokunnan jäsen sekä Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen. Edellisellä eduskuntakaudella toimin vuoden tiede- ja kulttuuriministerinä. Olen kestävyysurheilija eli sitkeä, päämäärätietoinen ja kunto kestää. Arvostan yhteistyötä, rakentavaa keskustelua ja tuloksekasta tekemistä yli puoluerajojen. Politiikassa on tehtävä päätöksiä laaja-alaisesti ympäristö sekä sosiaaliset että taloudelliset näkökulmat huomioiden.
Tarina pidemmällä kaavalla
Synnyin Savonlinnassa lumimyrskyiltana helmikuussa 1976. Perheeseeni kuului vanhempien lisäksi kolme siskoa ja monenlaisia kotieläimiä possuista kanoihin marsuihin ja koiriin. Elin lapsuuden maaseudulla keskellä Pihlajavettä. Puissa tuli kiipeiltyä paljon.
16-vuotiaana muutin Jyväskylään Urheilulukioon, koska halusin satsata hiihtoon ja hiihtosuunnistukseen täysillä. Seuraavat 10 vuotta menikin pääasiassa Laajavuoren lenkkipoluilla sekä leireillä Vuokatissa, eri puolilla Lappia, Ramsaussa, Virossa ja missä tahansa hyviä harjoitusmaastoja löytyikään. Taskuun jäi painavimpana henkilökohtainen pronssi ja viestikulta hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuskisoista.
Täysipainoisen urheilun rinnalla opiskelin valkolakin lisäksi filosofian maisteriksi pääaineena taidehistoria. Gradun tein Aurinkomatkoille suomalaisten matkailijoiden kulttuurikokemuksista Intian Goalla. Opiskelu oli innostavaa ja luin taidehistorian ja matkailun lisäksi mm. Taidekasvatusta, journalistiikkaa, viestintää, ekologiaa ja ympäristönhoitoa sekä tietotekniikkaa. Vietin myös yhden vaihtovuoden Ruotsin Sundsvallissa. Paikka valikoitui luontaisesti hyvien hiihtomaastojen takia.
Ensimmäinen oikea työpaikkani löytyi Metsäliitosta ja työn perässä muutin vuonna 2003 Helsinkiin. Toimin pari vuotta Metsä Groupin konserniviestinnässä sekä osin samaan aikaan pari vuotta Puu kulttuurissa ry:n toiminnanjohtajana edistämässä suomalaista puuarkkitehtuuria. Puu kulttuurissa ry:sta siirryin Maahenki yritykseen kulttuurituottajaksi. Ennen politiikkaa viimeiset seitsemän vuotta työskentelin Diges ry:ssä luovien alojen asiantuntijana eli käytännöllisesti katsoen möin päätäni.
Tällä välin olimme perheen kanssa muuttaneet Savonlinnaan. Tyttäret syntyivät 2008 ja 2012 sulostuttamaan maailmaa.
Politiikka oli kiinnostanut aina kovasti, mutta en ajatellut, että minusta olisi siihen. Julkisuus, riitely ja pelailu eivät kiinnostaneet, mutta jokin hirmuinen vetovoima maailman muuttamiseen tempaisi mukaansa. Poliitikka alkoikin rysäyksellä, kun lähdin ehdolle eurovaaleihin 2014. Eurovaaleista tuli ihan kelpo tulos ekakertalaiselle ja seuraavana keväänä pääsinkin ensiyrittämällä läpi Eduskuntaan 6600 äänellä.
Olen nyt kolmannen kauden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan sekä sivistysvaliokunnan jäsen. Edellisellä kaudella (2019 – 2023) toimin vuoden myös tiede- ja kulttuuriministerinä vastuualueina lisäksi liikunta, urheilu, nuoriso ja kirkko. Valiokunnista olen ollut sivistysvaliokunnan jäsen 2015-2019, ympäristövaliokunnan jäsen 2015-2019 ja 2020-, talousvaliokunnan varapuheenjohtaja 2020-2022, valtiovarainvaliokunnan jäsen 2021 sekä suuren valiokunnan jäsen 2022 – 2023.
Työ:
- Kansanedustaja, Kaakkois-Suomen vaalipiiri 4/2015–
- Tiede- ja kulttuuriministeri 8/2019 – 8/2020
- Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja 9/2022- 4/2023
- Eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen 6/2015 – 4/2019, 2020-
- Eduskunnan suuren valiokunnan jäsen 9/2022- 4/2023
- Eduskunnan talousvaliokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja 2020-2022
- Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen 12/2021-9/2022
- Eduskunnan liikuntaverkoston pj 12/2021-
- Eduskunnan lakivaliokunnan jäsen 6/2019 – 7/2019
- Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen 6/2019 – 7/2019
- Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen 6/2015 – 4/2019, 2023 –
- Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen 6/2015 – 9/2017
- Keskustan eduskuntaryhmän 1. vpj. 5/2018 – 6/2019
- Eduskunnan energiaremonttiryhmän vpj 6/2015 – 6/2019
- Savonlinnan kaupunginvaltuusto 6/2017 –
- Savonlinnan kaupunginhallituksen pj. 6/2017 – 5/2019
- Savonlinnan kaupungin elinkeinojaoston jäsen 6/2017 – 10/2018
- Suomen Suunnistusliiton varapuheenjohtaja 1/2023-
- Suomen Rooman Instituutin valtuuskunnan jäsen 1/2022-
- Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen hallitus 1/2022-
- European Forest Institute EFI:n hallituksen jäsen 4/2017 – 9/2019, 2021-2023
- Urho Kekkosen Kuntoinstituutin jäsen 1/2021-
- Ylen hallintoneuvoston jäsen 11/2015 – 6/2019, 1/2021-6/2023
- Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry. valtuuston vpj. 10/2017 – 7/2019, 1/2020-
- WWF Suomen hallintoneuvoston jäsen 7/2016 – 8/2019, 7/2021-
- Etelä-Savon maakunnallinen Metsäneuvosto 2023 –
- Savonlinnan Musiikkiakatemian hallituksen jäsen 2016 – 7/2019
- Tanhuvaaran urheiluopiston hallintoneuvoston pj. 2016 – 6/2019
- Saaristoasiain neuvottelukunnan pj. 4/2016 – 9/2019
- Maaseutupolitiikan neuvosto MANE:n jäsen 4/2016 – 9/2019
- Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan jäsen 6/2015 –2019
- Kansallisoopperan ja -baletin hallintoneuvoston jäsen 5/2016 – 7/2019
- Sodan ja rauhan keskus Muisti, hallintoneuvosto 9/2018 – 10/2019
- Etelä-Savon liikunta ry:n vpj 2009 – 2017
- Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen 6/2015 – 9/2017
- Pohjoismaiden neuvoston kestävä Pohjola -valiokunnan pj. 1/2016 – 9/2017
- Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan pj. 6/2015 – 12/2015
- Valtion liikuntaneuvoston jäsen 9/2016 – 9/2017
- Valtion liikuntaneuvoston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaoston pj. 9/2016 – 9/2017
- Ydinturvallisuusneuvottelukunnan jäsen 2016 – 9/2017
Ura:
- Yrittäjä 9/2014 –
- Diges ry:n kulttuuri- ja liikunta-alan asiantuntija 2008 – 2014
- Maahenki Oy:n kulttuurituottaja 2006 – 2007
- Puuarkkitehtuuriyhdistyksen toiminnanjohtaja 2004 – 2005
- Metsäliitto-konsernin viestinnässä 2003 – 2004
- Kilpaurheilija 1995 – 2002
Koulutus: filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto
Perhe: kaksi tytärtä
Harrastukset: kulttuuria sekä liikuntaa maratoneista sirkukseen ja vesihiihdosta oopperaan
Kielitaito: suomi, englanti, ruotsi ja saksa
Lisää tietoa löytyy myös kansanedustajasivultani